torstai 28. heinäkuuta 2011

Zara A. Sarkkisen karkuretket

Eikös se niin mene että vahingon kautta viisastuu... Kyllä kyllä; kantapään kautta oppii parhaiten.


Marko oli lähtenyt tapansa mukaan aamupäivällä käyttään koirat meidän takapihan metsässä. Kesken lenkin Zara ja Sulo oli ampaisseet kuin tykin suusta syvemmälle metsään eikä olleet kuunnelleet Markoa yhtään :/


Lopulta Sulo oli tullut takaisin aivan läkähdyksissään, mutta Zaraa ei siltikään missään. Sulohan on onneksi silleen fiksu (=pelkuri) koira ettei kovin kauas ole ikinä lähtenyt. Maailma on onneksi vielä vähän pelottava paikka ilman äiskää ;)


Vasta Sulon paluun jälkeen Marko uskaltautuu soittamaan mulle töihin. Mähän tietty säikähdin helvetisti; en tykkää ollenkaan ajatuksesta etten tiedä missä Zartsu on (jonkin sortin pakkoneuroottista ja hysteeristä holhoomista ehkä?). Marko meinaa ensin ettei tarvitse lähteä avuksi eikä tarvi muitakaan apuun. Mutta soitin silti ensin äiskän ja iskän kaveriksi ja sitten vielä systerin, ja sitten päätin lähteä itsekin varalta töistä kesken päivän. 
Ja kylläpä tuli taas vaihteeksi kaasuteltua melkoista vauhtia tuolla mun auton kotterolla. Mietin tuossa että on se kumma jos en jo joku kerta löydä itteeni ojasta - sen verran usein koirien vuoksi on ajanut tuhatta ja sataa jompaan kumpaan suuntaan.. Parempi ja turvallisempi auto olis tietty ihan jees.


No, pääsin onnellisesti puoli väliin matkaa kun soi puhelin et Zara istuu jonkun autossa meidän pihassa! Huoh! 


Zaran osuus reissusta menee suurinpiirtein näin: 
Ensin se on nähnyt todennäköisesti pupun (se prkleen pomppujalka kohtaa kohta loppunsa jos tässä meidän nurkilla vielä pyörii..) ja lähti pinkoon sen perään. Pupu on tosiaan pyöriny tässä nurkilla koko kesän ja kerran Zara jo sai näköyhteyden siihen (silloin oli onnekkaasti hihnassa!) kun pupu juoksi Sulo kannoillaan meidän pihalla.. No tottahan sellainen rassaa pienen koiran mieltä ja kun kerran pääsi lähteen perään niin sittenhän mennään! 
Jossain vaiheessa Zara on päässyt metsän toiselle laidalle ja jatkanut matkaansa heinäpellon poikki. Pellon toisella puolella on tie, josta alkaa asutusalue. 
Sarkkinen ei onneksi liikoja ujostele vaan oli mennyt ensimmäisen talon pihalle haisteleen pihassa ollutta koiraa, sen jälkeen kävellyt suoraan sisään (talon emäntä sanoi että se käveli kuin kotiinsa ;) ja alkoi haastaan riitaa niiden nartun kanssa). 
Samaan aikaan naapurissa oli ollut kylässä eräs koiraihminen ja tämän ensimmäisen talon asukkaat oli käyneet kysymässä, tietävätkö naapurit kenen koira on kyseessä. Lopulta tämä Koiraihminen oli suostunut ottamaan Zaran mukaansa. Sarkkinen oli ihan tyytyväisenä kulkenut uusien ihmisten mukana.
Tämä Koiraihminen oli sitten soittanut toiselle Koiraihmiselle joka oli laittanut Zarasta otetut kuvat facebookkiin. Sen jälkeen eka Koiraihminen oli soittanut vielä Kuivaniemen koirahoitolaan että tämmöinen on löytynyt. Ja sen jälkeen alkanut vielä miettiin, kenellä olisi tämmöinen sessu (tässä kylässä parsoneita ei taida olla kuin kaksi!). Lopulta hänen miehensä oli todennut meidän Makella olevan tämmöisiä. No ei muutakuin Zara taas autoon ja autolla meidän pihaan. Meillä äiti ja isä oli juuri ajaneet pihaan ja katsoivat ihmeissään kuinka vieras auto ajaa pihaan ja Sarkkinen istuu kyydissä!


Huh huh. Loppu hyvin ja kaikki hyvin. 


Ja mikä se tarinan opetus oli? Töiden jälkeen ajoin ensimmäisenä Mustiin&Mirriin ja ostin koko sakille pannat ja tunnistuslaatat. Ne roikkukoot noiden kauloissa tästä lähin 24/7. Tämäkin tarina olisi ollut puolet lyhyempi ja puolet pelottavampi jos Zaralla olisi ollut laatta pannassa... 


Jos tässä jotain hyvääkin tapahtui niin se oli upean Koiraihmisen tapaaminen :) näitä molempia auttajia kävin kiittämässä kukkakimpun kera. Ihanaa että tässäkin kylässä on olemassa tuollaisia ihmisiä, jotka viitsivät pitää huolta toisen koirasta. 
SUPER ISO KIITOS!

maanantai 30. toukokuuta 2011

Menoa...

Zara, Sulo ja Mimmi kotikuistilla

Mamma juoksuttaa poikaansa

Sisarrukset :) Vasemmalla Sulo ja oikealla Hippu
Hippu-kasvatti kävi kylässä viime perjantaina. Sisarrukset malttoi hetkeksi pysähtyä poseraamaan riehumisen keskellä :) 

Sulo ja tottelematon lelu!

Ajojahti.. Jänis ja ajokoirat perässä.. Zara, Sulo, Hippu ja Mimmi
Zara on viime aikoina innostunut juoksuttamaan Suloa pihalla. Nyt se villitsi koko lapukkakolmikon mukaan ajojahtiin! Oli vähän turhankin kauhistuttavaa katsella kun Zara mutkitteli ja juoksi minkä jaloistaan pääsi ettei isommat saa kiinni! Välillä mustalaiset yritti saartaa pientä valkoista joka puolelta mutta kätevästi Zara luikahti niiltä aina karkuun ;) Olihan ne mielissään!


Suunniteltiin Hippun Jennin ja Alman Ritvan kanssa että mennään porukalla lenkille tässä joku ilta; onko muita innokkaita lähteen mukaan? ;)

torstai 26. toukokuuta 2011

Peikkolauma 6 kk!

Suuren suuret synttärionnittelut Mimmin pennuille!!! 
Pennut tänään siis jo 6 kuukautisia! 


Ajatella että kuusi kuukautta sitten tähän aikaan kaikki pennut oli jo putkahtaneet maailmaan. Huh huh, olihan sekin homma. Muistia verestääkseen voisi lukea blogimerkinnän siltä illalta - vai seuraavana päivänäkö sitä jaksoin vasta kirjoitella. 


Kuusi kuukautta on mennyt kyllä yhdessä hujauksessa. Vaikka paljon tähänkin aikaan on ehtinyt mahtua.. Pentujen syntymän jälkeen ainoa päällimmäinen muistikuva meinaa vieläkin olla se Väsymys. Löysin yksi päivä keittiönkaapista videokameran, jonka isäni erehtyi antamaan lainaan silloin kun pennut oli vielä täällä - eipä ole saanut sitä vieläkään takaisin.. Kamerassa oli pennuista monta pätkää; hitsiläinen olihan ne ihania :) Pitääpä koittaa josko videopätkiä saisi tännekin. 
Sulon pentuaika oli mahdottoman helppo. Ja niin kuulosti olevan muillakin kasvateilla. Meinaan siis sisäsiistiksi tulemista - en ota osaa muuhun "helppouteen" ;) Vaikka luovutusaikana paukkui yli 20 asteen pakkaset, se ei näyttänyt haittaavan ulos pissalle oppimista. 
Itse vaihdoin pitkän ja vakavan harkinnan jälkeen työpaikkaa huhtikuussa. Ihana työkaverit oli vaikea jättää, mutta uuden työn tuoma - ainakin vielä toistaiseksi? - stressivapaa elämä tuntuu nyt to-della hyvältä. Vaikka enemmän haasteita se tulee tuomaan. 
Suurin ja ikävin juttu koko keväässä oli tietty Tuulin kuolema. Pohjaton ikävä on päällimmäinen tunne, se tuskin lähtee koskaan. Kuolemisen lopputtomuus antoi taas muistutuksen itsestään! Paska homma. 
Sulon kanssa treenaaminen on ollut harmillisesti jäissä nyt parhaimman ajan.. Maaliskuussa huomasin Sulon ontuvan pikkaisen toista etustaan. Ensimmäinen ell ei löytänyt syytä, toisen ell:n luona otettiin röntgenet ja sitten epäiltiin kasvuhäiriötä! Helkkari. Toisella röntgen kerralla ontumisen syyksi todettiin pieni murtuma ranteessa, joka oli jo alkanut parantuun. Jätkä-parka oli tiukassa kiinnipidossa monta viikkoa. Jos tuosta ajasta jotain positiivista pitää sanoa, niin ainakin malttiharjoituksia tuli otettua! Jätkä joutui katsomaan kuinka muut juoksi ympärillä ;) Nyt on uskallettu antaa Sulon vähän jo irrotella, jalka näyttää kestävän. Eiköhän tässä päästä kohta reenaileen kunnolla! 


Nyt sitten kesää odottamaan. Itse ainakin toivon hieman rauhallisempaa seuraavaa puoli vuotta tähän taloon, tiedä sitten onko se mitenkään mahdollista tämän lauman kanssa.. 
--Muistellaanpa vielä parin kuvan voimin pentuaikaa... Tuleeko jollain jo pentukuume?  


Penskat noin 5 viikkoisia

Yritys saada räkäinen kasvattaja ja kaikki pennut samaan kuvaan
- on ne kaikki siinä ;)

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Surullista elämää...

Kovinkaan iloista elämää ei ole meidän talossa viime viikkoina eletty. Sekalaisia tunteita; välillä on itketty, välillä vähän naurettu, ihmetelty hiljaisuutta ja rauhallisuutta...
Talossa on Tuulin kokoinen aukko...


Elämä meillä on jotenkin tasaantunut kun Tuppuraista ei enää ole. Miten niin pieni koira saattoikin vaikuttaa meidän joka päiväiseen elämään niin paljon?! 
Eka päivinä tuntui hirveältä tulla kotia - ennen kun Tuulin räkytys kuului pihalle asti. Silloin se vitutti, koska huuto oli niin helvetinmoista. Nykyisin olen kiitollinen kun Zara haukkuu ja huolestun välittömästi jos mitään ei kuulu! 
Aamut on ollut yhtä ihmettelyä! Vannon että heräsin Tuulin aikana joka ikinen aamu kello 6  - niin arkena kuin viikonloppuisin. Sulon tulon myötä ajattelin et se siellä vikisee ulos, mutta nyt olen todennut, että se oli aina Tuuli. Vähän niin kuin tyyliin "Hrrrätyyyyys kaikki, äiskä ja iskä, aletaan hommaan!!!", ettei mitään vaan jää päivästä kokematta... Täysillä aamusta asti. Nykyisin koisitaan viikonloppuisin jopa puoli 9 asti koko perhe. 
Meillä on keittiössä tietty järjestys missä kunkin koiran ruokakuppi on... Ensimmäisinä päivinä mentiin vanhan järjestyksen mukaan, kunnes siirsin Sulon kupin Tuulin paikalle. Jätkä yleensä ryntää kupillensa heti, mutta nyt heittikin perseen kenttään ja katteli pää kallellaan et "hitsi, enhän mä saa koskea kuppiin kun se on tossa, Tuuli on sanonu niin" - lievästi sanottuna repesin taas itkemään... 
Itkeminen olikin joka päivästä ekat viikot. Tsiisus mun silmät oli jo melkein muurautumassa kiinni... Kyllä oli uusillä työkavereilla ihmettelemistä (kun en pystynyt puhumaan asiasta niin jäi vähän niin kuin kertomatta).. Vieläkin tulee hetkiä jolloin itku tulee - ja tulee takuulla vielä monta kertaa. Tuulin tuhkat pitäisi hakea eläinlääkäriltä, hautapaikka pitäisi tehdä.. Ja ne kaikki miljoonat joka päiväiset muistutukset mun pikkuisesta taskukoirasta! Yhtäkkiä tulee joku sen hassu tapa mieleen ja sitten mennään... 


Entäs sitten muut koirat? Mimmihän meillä oli eläinlääkärillä mukana verensiirron vuoksi ja Mimmi Tuulin sai nähdäkin - tosin ei hirveästi välittänyt edes haistella. Varmaan senkin vuoksi että minä huusin jo kurkkusuorana, ja tunnelma oli todella synkkä. Eihän tuo prinsessa kestä semmoista... Zara oli ihmeissään ekat päivät ja selvästi etsi Tuulia, jotenkin raukka oli niin yksinäisen näköinen!
Jokainen yritti tavallansa lohduttaa kun aloin itkemään; Jos Mimmi oli vieressä, alkoi häntä paukuttaan ja mamma kömpi syliin asti. Jos Sulo tai Zara oli lähellä, Mimmi yleensä otti ja lähti omaan rauhaan - tyyliin "ei vitare tuo akka aloitti taas..." Mutta tämä siis jos ne kaks muuta oli lähellä hoitamassa homman! Zaran tapa oli nuolla kyyneleet naamalta - raukka on kyllästetty kyynelillä.. Ja Sulo.. No, Sulo on Sulo the höppänä. Eihän sitä tarvi kuin katsoa, niin alkaa hymyilyttään. 
Koirien kesken tilanne on rauhoittunut kun Tuulia ei enää ole. Tuntuu että Zara juoksee iloisemmin metsässä ja se voi Mimmin kanssa rauhassa tapella leluista - Tuulin tyyli kun oli "v***u, tänne se tai mä revin sulta pään irti!". Ei siinä paljoo heitelty keppejä ulkona.. Mimmi on löytänyt taas paikkansa olohuoneen sohvalta - yleensä se on hengaillut omissa oloissaan, nyt se retkottaa pitkin pituuttaan sohvalla! 
Sulo on reipastunut hirveästi! En tiedä voiko se johtua Tuulista, mutta Sulo on aristellut yhtä kaveriamme pikku pennusta asti, vaikka Jani käy meillä harvasen viikko. Mutta heti pääsiäisen jälkeen Sulo on mennyt moikkaan Jania rohkeesti ja yksi päivä jopa kellotteli selälleen Janin vieressä sohvalla! Omituinen juttu. 


Meillä oli Markon kanssa tapana puhua Tuulin "ajatuksia". Niitä korostimme Tuulin mukamas ärrä-vialla (sen alapurennan takia). Lisäksi puhetta höystettiin julmetulla kiroilulla, tyyliin "prrkele äiskä ja iskä!". Nykyisin kun oikein vituttaa ja itkettää, saatamme jatkaa Tuulin puhetta ja todeta: "prrrkele äiskä! nyt lopetat sen prun parrrkumisen ja lähdet ulosss! Liikeelle nainen!" 


-- Joo-o kuulostaa hullulta. Mutta ei siitä pikku pirusta osaa päästää vielä irti...


Näihin tunnelmiin... "prrrkele nyt ulos!"

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Piristeen Rankkareeni, Tuuli 4.11.2008-22.4.2011

Meidän painajaisten pääsiäinen alkoi toissapäivänä Tuulin suunnitellun kohdonpoistoleikkauksen myötä... 
Kaikki ei mennytkään leikkauksessa hyvin, vaan kesken leikkauksen tapahtui ylimääräinen verenvuoto. Leikannut lääkäri varoitti hitaasta toipumisesta, ja varoitti samalla hankaluuksista.
Torstai iltana Tuuli pikku hiljaa alkoi virkostuun ja tilanne näytti jo paremmalta. Kyllähän meidän pikku taistelija tästä selviää, ajattelimme. Yö oli todella hankala. Tuuli nukkui parikytminsaa kerrallaan. Välillä peiton alla mun kainalossa ja välillä ihan omassa rauhassa. Aamulla tilanne ei oikein ollut sen parempi, Tuulille ei maistunut ruoka ja vettä piti juoda pienissä erissä, jotta se pysyi sisällä. Muutaman välisoitot illalla ja aamulla päivystävälle, piti kuitenkin tilanteen suht.normaalina. 


Perjantai iltapäivällä Tuulin ikenet menivät yhtäkkiä ihan valkoisiksi, ja tiesin että nyt tuli paha paikka. Ikenien väriä oltiin seurattu alusta asti. Pikainen soitto päivystävälle, joka kehoitti saman tien pakkaan koiran autoon ja ajaan Ouluun. 
Ikänä en tainnut ajaa niin lujaa autonromullani kuin eilen. Oulussa oltiin ennätysajassa. Tuuli pötkötteli koko matkan kopassa etupenkillä, ei yrittänytkään nousta ylös. Yleensä Tuuli vihaa autossa oloa.. 


Oulussa eläinlääkäri otti meidät heti vastaan ja laittoi Tuulille tipan jalkaan. Melkein pari pussia meni nestettä. Paikalle hälytettiin myös appiukkoni tuomaan Mimmi, jotta saataisiin Tuulille lisää verta. Mimmi antoi hienosti ottaa verta.. 
Nesteytyksen ja veren voimin Tuuli uskallettiin viedä leikkaukseen, vaikka tiesimme sen olevan sille iso riski. Mutta koska näytti että Tuulilla olisi sisäinen verenvuoto, oli maha pakko aukaista uudelleen. 


Illalla noin 19 aikaan Marko kantoi Tuulin leikkaussaliin.


20:15 eläinlääkäri tuli kertomaan että Tuuli ei selvinnyt leikkauksesta.


Tuulin vatsaontelossa oli melkein puoli litraa verta. Vuotokohta oli löytynyt nopeasti ja se oli saatu paikattua, mutta vatsaontelo oli alkanut kuitenkin tihkuttaa vertaa, eikä sitä saatu loppumaan. Tekohengityksen ja elvytyksen jälkeen lääkärien oli ollut pakko antaa Tuulin mennä. 


Saimme vielä nähdä Tuulin ja hyvästellä sen. Samoin kuin Mimmin annettiin katsoa ja haistella pikkukaveri. Tuntui käsittämättömän pahalta jättää Tuuli sinne. Päädyimme tuhkaukseen, vaikka hautausmahdollisuuskin omaan metsään olisi ollut. 


Suru on ollut aivan käsittämätöntä. Järkyttävää itsesyytöstä, miksi veimme Tuulin sterilisaatioon alunperinkään!!?! Toki toiveena oli tasoittaa Tuulin luonnetta ja hormooneja.. Mutta silti!? 



Tuulin oli lauman pienin, mutta äänekkäin... Kotiatultaessa huuto oli valtaisa, samoin kuin jos Tuulin jätti yksin, se huusi kurkkusuorana perään! Eikä meillä kukaan muu ole hajoittanut kämppää niin kuin Tuuli; naulakko ruuveineen irti seinästä, seinän töpselin suojamuovin irtirepiminen, hengarin koukun suoristaminen, hajoitetut vaatteet... 
Tuuli oli oikea riitapukari; heti haastoi riitaa ruokakupilla Zaralle, niistäkin tappeluista mulla on parit arvet jäljellä! 



Vaikka Tuuli alusta asti jaksoi Sulolle murista ja äristä, ei kukaan muu koirista ole antanut Sulon pyörittää itseään kuin lapasta maassa kuin Tuuli.. Leikit oli rajuja niin kauan kuin Tuuli niin halusi.. 
Aamusin meillä oli Tuulin kanssa oma rutiini.. Ulkoa tultaessa Tuuli meni odottamaan vessan oven eteen mua.. Sitten mentiin yhdessä vessaan. Tuuli malttoi odottaa niin kauan että istahdan pöntölle ja sitten se hyppäs rapsutettavaksi...


Homehommissa Tuuli oli loistava. Tuuli oli alkanut toimimaan keikoilla jo paremmin kuin Zara! Lyömätön etsijä, jota ei kissat tai muut koirat keikoilla häirinneet pätkääkään!!


Tuuli oli myös äitini nimensä mukainen piriste, kun äitini kävi läpi rankkoja syöpähoitoja.. Marko keksi, kuulleessaan äitini masentuneesta mielentilasta, viedä Tuulin päivähoitoon vanhempieni luo. Tuuli oli vasta alle kolmikuukautinen, mutta sai ison tehtävän piristää äitini mieltä. Ja niin se teki. Äitini pysyi mieli korkealla hoitojen loppumiseen asti, pahoina hetkinä Tuuli tuli heti avuksi. 


Tuulilla oli hassu tapa, kun se halusi raaputuksia; se kiipesi syliin ja jos et ymmärtänyt rapsuttaa, se läppäs tassulla naamaan.. Ja jos lopetit liian aikaisin, sama juttu.   


Tuulin kesäinen hiirenpyydystys jäi kesken. Selvästi hiirien etsintä oli jo alkanut, Sulo kulki Tuulin reissuilla mukana kuin oppipoika, saa nähdä jatkaako se etsintöjä nyt yksin. Kuinka monta kertaa sitä kiireessä töihin lähtiessä yritti saada Tuulia pois jostain mättään alta, jossa sillä oli hiirijahti käynnissä! 





 Kuten ystäväni kanssa todettiin, Tuuli eli täysillä joka hetki. Ehkä se tiesi, että sen aika täällä ei ole pitkä, eli otetaan tästä kaikki ilo irti - ja niin Tuuli kyllä ottikin! Tuulin tempaukset säilyy meidän muistoissa ikuisesti...


Meidän rakas Tuuli... Pysyt aina meidän sydämessä, olet kuiskeena tuulessa, mukana metsälenkeillä... Enkelit pitävät susta nyt huolta... 





sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Kevättä!

Talvi on mennyt niin vauhdilla eteenpäin ettei meinaa perässä pysyä! Meillä alkoi pihalla mun kauhulla odottama kausi: Lumen sulaessa alta alkaa paljastua multa ja hiekka... Ou jee, voi sitä sotkuisien tassujen määrää! Tuon maa-aineksen lisäksi lumen alta on paljastunut x-määrä koiranpaskaa.. Voi jos joku lehtien yleisöosastoilla koiranpaskoista valittava näkisi tuon pihan, niin hän lienee ei jaksais enää valittaa niistä paskakasoista tuolla lenkkipolkujen varrella ;D Tai sitten hän pyörtyisi järkytyksestä. Onneksi itellä ei ole noin pienet ongelmat niin ei jaksa repiä hiuksia päästä tuon pihan takia. Saahan niitä lapiolla nakeltua vähän syrjemmäksi.
Sulokin on pitkin talvea kantanut oman kortensa kekoon syömällä paskakasoja. Onhan se kätevä poika! ;) Vähän on joutunut niin kuin toteemaan et sori, mut ei kiitos tuosta avusta.
Sulon on myös kätevä silppuri. Anna pojalle lehti, niin se on hetkessä parin sentin kokoisina palasina. Kätevää, mutta silpun siivoaminen ei kuulu tähän palveluun. Ja niitä silppujahan on sitten tosi kiva nyhtää keittiön karvamatosta irti....
Kerrottakoot myös, että Sulossa on sähkömiehen virkaakin! Ihan en oo kyllä varma tämän taidon laadusta; jännityksellä odotan, mikä valo sammuu mun autosta ensimmäisenä! Sulon pikku urakka auton peräkontin sivustan johdoissa on vielä kesken.. Ensin katkaistiin yksi sininen johto, sitten vihreä ja sitten pilkottiin musta johto... Näin naisena yritän ajatella ettei niillä johdoilla ole ollut mitään merkitystä, koska auto kulkee vielä. Isäntä ei ollut ihan samaa mieltä. No, joka tapauksessa niin kauan kun auto liikkuu, mä olen ihan tyytyväinen :) - Niin mutta Sulolta on toistaseksi sähköhommat kielletty.

Tuuli on ollut varsin tuulella käyvä koko talven... Sulolle se on jaksanut murrata päivittäin. Varsinkin ruoka-aikana on meinannut mennä hermot sen kanssa, koska Tuuli tykkää katsella kun muut syö ja yleensä alkaa syömään vasta kun joku on lopettanut. No, sittenhän siinä käy niin että Sulo lopettaa ensimmäisenä (nopein hotkija kun on) ja menee sitten katseleen muiden syömistä. No siitähän Tuuli riemastuu kun tämä jätkä tulee sen "lähellä"... siinä sitten murrataan "kastikkeet" kurkussa, jolloin se on lähinnä kurlaamisen kuuloista. Ja eihän siitä hiton syömisestä tule sitten mitään.
Tässä yksi päivä Tuuli kävi Sulon kimppuun aamulla... Ei onneksi käynyt kuinkaan ja Sulokaan ei hirveesti asiaa jaksanut muistella... Hetken päästä ne juoksi ulkona yhdessä niin ku ei mitään olis tapahtunutkaan!
Viime päivinä Tuuli on vähentänyt murisemista ehkä 70 prosenttisesti ja ulkona riehuttaa Suloa kuin parasta kaveriaan. Ehkä se vielä hoksaa kuinka ihana veikka on ;) Oon kyllä sikäli ollut kiitollinen Tuulille, se kun on melkein ainoa joka Sulon kanssa alkaa leikkiin ja riehuun.

Tämmöistä eloa tällä kertaa....

torstai 10. helmikuuta 2011

pikku mulkero


Zara suostuu jo sentään makoileen samalla patjalla Sulon kanssa! Mutta Tuuli pysyttelee turvallisesti vähän korkeemmalla ;)


Melkein pysyi paikoillaan ja katsoi kameraan :D

Meidän Mimmi pentuna, suurinpiirtein 10 viikkoisena
Ja tässä vertailuna meidän pikku Mulkero saman ikäisenä
Liekö tullut Sulo Jekku-iskäänsä ulkonäössä. Pentueen nartut taas enemmän mammaansa :) 
Mimmi kyllä näyttää pentukuvassa niin pieneltä ja herttaiselta. Ihan piti muistella ja ihmetellä, kuinka pirullinen se osas olla! Ihmekkö tuo, jos toinen on noin lutusen näköinen, että pikkasen meinas neiti yrittää minun niskan päälle pentuna.. 

Sulokin osaa olla kyllä yhtä suloisen pirullinen - mutta tähän asti se on purkanut aamuvillejään Mimmiin ;) kelpaa mulle! Sikäli fiksu pentu että Tuulin luo se ei mene villeileen, Zarankin jättää aika hyvin rauhaan.. Terrierit ei pentuina välittänyt pas*aakaan jos joku murisi! 
Mukavaa vaihtelua on myös sisäsiisteys.. Terriereiden kanssa meni piiiiiitkään ennen kuin olivat sisäsiistejä, mutta Sulo on oppinut tämän homman tosi hyvin. Parhaillaan pärjää jo yötkin kusematta. Iltaisin joutuu vielä tarjoomaan ulosmenoa useemmin, mutta kyllä tämä tästä luonnistuu :) 

Tässä vielä muiden pentujen blogeja:
Hippu-neidin   ja Otto-pojan kuulumisia :) 

maanantai 31. tammikuuta 2011

Normi arkea :)

Nyt ollaan jo reilu viikko opeteltu eloa pikku-Sulon kanssa. Zara on edelleen tyynen tyly, sitä ei paljoo pikkupenikka kiinnosta. Tuulilla alkoi juoksut, mikä osaltaan selittää sen julmetun äkästä tuulta.. Muutaman kerran jouduttiin nakkaan se kenttään kun murina Sulolle kävi liian kovaksi. Nykyään ei tarvi kuin itse hieman rykäistä kurkkua, niin johan loppuu ärinät. Ja onneksi Tuulilla alkaa olla juoksuissa nylkytyspäivät käsillä; melkein saa Sulokin haistella, kaikki meinaa käy, kuhan joku vaan haistelis! Tupu tarjoaa koko ajan itteään Zaran haisteltavaksi, kohta meillä on taas lesbojuna käynnissä! Kuinkahan kauan menee että Sulo hoksaa saman homman..? Mun kättä se on jo välillä yrittänyt nylkyttää.. Aika nopeesti on saanut lähdöt..!


On muuten aika helppoa tuo lapukkapennun hoito.. Otetaan vertailuksi pentuajat Tuuli-parsonilla ja Sulo-lapukalla;
Tuuli pentuaikojen aamuna: 
* välittömästi kun emännän hengitys alkaa keveneen, aloita vinkuminen. Kyllä se emäntä herää, kun muutaman kerran on pissattu lattialle, oppii olemaan nopeempi!
* jos pissattaa, niin silloin pissataan. Vaikka siihen ulko-oven eteen lattialle. Mitä oli emäntä niin hidas pukeen vaatetta päälle!
* jos emäntä menee itse vessaan, huuda ja rappaa ovea.


Sulon aamut on hieman erilaisia;
* herätään vasta kun emäntä nousee..
* mieluiten ennen ylös nousemista vähän rapsutusta ja venyttelyä
* ei oo kiire ulos kylmään, kyllä sitä joutaa vähän aikaa pidätteleen sitä pissaa
* emäntä meni jonnekin.. no kai se sieltä tulee, duunaan tätä sohvaa sillä aikaa.. 


Muutama kuva vielä Sulosta (tässä ei jouda enää kauaa istuun kun jätkä kohta herää - rennosta luonteesta riippumatta, pissat tulee jos on tullakseen, vaikka sisällekin...)








sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Pennut lähti maailmalle!

Niin se vain kahdeksan viikkoa tuli ja meni! Väsyneimpinä hetkinä tuntui ettei tämä lopu ikinä, mutta nyt onkin yhtäkkiä tilanne että tuolla olohuoneen lattialla pötköttelee enää yksi uros! 


Viikko sitten lähti ensimmäiset neljä - Manu, Hippu, Alma ja Rölli - maailmalle. Kaikilla on kuulostanut menneen hyvin. Pennut on kuulostaneet näyttäneen parastaan iltavilleilyllä ja muilla riiviö-touhuillaan ;) 
Torstaina maailmalle lähti minun silmäterä "Bono", joka tosin tästä lähtien tottelee nimeä Ukko :) Ehkä minäkin tuon nimen joku päivä vielä opin ;)
Tänään lähti Otto the leijonakäpälä. Otto sai tutustua uusiin perheenjäseniin koko viikonlopun verran :) Kuisma-velikin onneksi osasi käyttäytyä paremmin kuin systerinsä Tuuli, ja Kuisma leekasikin pentujen kanssa oikein hienosti.


Kaikki muut paitsi Otto jäi tähän Oulun seudun huudeille, Otto lähti Haminaan asti. Takuulla tullaan kesällä järjestämään pentutapaamisia, kun kerta näin paljon jäi tähän lähelle. Ja takuulla kutsutaan itsemme kyläänkin ;) Ottoa onneksi näkee keväällä terrieri-yhteyksien toimesta :) 


Jebou, tässä ei auta kuin alkaa totutteleen normaaliin arkeen.. Zara alun murinoinnin jälkeen on alkanut ottaan Sulon "siipiensä suojaan", äsken olohuoneen ohin kävellessä se makoili Sulon kanssa samalla patjalla ;) Tuulilla on hieman enemmän ärinöitä Suloa kohtaan, ei oikein osaa sanoa mistä neidillä taas tulee.. Liekö juoksut tulossa kun on noin äreänä?! 
Mutta jottei elo liian helpoksi koskaan kävisi, alettiin tuossa hulluttelemaan ajatuksella tehdä Zarallakin pennut.. Tämä idea sai enemmän isännän kannatusta kuin minun, mutta jos yhtään itseäni tunnen niin ei pitäisi koskaan sanoa ettei enää koskaan... ;D

lauantai 8. tammikuuta 2011

Mimmiä

Jotta meidän mammasta saisi hieman paremman kuvan sutjakkaana narttuna, jonka tisseissä ei roiku mitään, niin tässä hieman vanhempia kuvia Mimmistä ;)


Kesän lempipuuha; uiminen ja sukeltaminen!




Mimmi saaliin kanssa

Mimmin ensimmäinen ukko-metso

Pallot on parhaita leikkikaluja..


torstai 6. tammikuuta 2011

Riehakasta Uutta Vuotta!

Uusi Vuosi on alkanut varsin riehakkaissa tunnelmissa. 


Uutena Vuotena pennut nukkui (onneksi) suurimman osan illasta ihan tyytyväisinä, välittämättä talon ympärillä kuuluneista paukkeista. Mimmikään ei juurikaan ilotulitteista välittänyt, mitä nyt katseli isäntää sen näköisenä, että pitäiskö niitä sorsia lähteä hakemaan...? Terriereistä nuorempi meni edellisen vuoden tapaan varsin hiljaiseksi (kiva et niinkin tapahtuu edes kerran vuodessa..) ja vanhempi terrieri raivostui ilotulitteiden välähdyksistä (=huligaaneja!). 


Uuden Vuoden jälkeen pennut ovat päivä päivältä reipastuneet ja taitavat olla jo enemmän liikkeessä kuin nukkumassa. Mikä tietty tietää meille enemmän siivoamista ja perään kattomista ;) Rätti kädessä saa niiden perässä kulkea. 
Mimmin tisseissä roikkuvat vielä, mamma antaa niiden hetken siinä olla kunnes murinalla (yrittää) hätistellä ne pois.. Kovin ovat pennut jääräpäisiä eivätkä ihan helpolla usko. 


Kolme pennuista muodostaa varsinaisen kauhukolmikon. Pienin narttu, "silmäpuoli" ja isoin uros. Nämä kolme on koko ajan menossa keskenään - ensin tutkittiin kodinhoitohuone ja nyt on vuorossa kylppäri. Ja kun yksi ehtii luikahtaa oven raosta, muut tulee perässä.


Menninkäinen. Tämä jätkä jää meille.
Rölli, kutsumanimeltään Otto.

Sirkka, tulevalta kutsumanimeltään Alma. Kauhukolmikon pääjehu!
Mörkö. Mun kutsumana Bono. 
Peikko. 
Tiutau. Kutsumanimeltään Hippu.
Mörri. 
Tällä hetkellä pennuista vapaina ovat Mörkö ja Peikko. 
Eläinlääkäri epäili Mörön toisen silmän olevan mahdollisesti sokea. Pupilli ei reakoinut valoon. Tiedä sitten vielä mikä on todellinen tilanne. Tämä Bono-jätkä on yksi vilkkain pentu, ei todellakaan kävele pitkin seiniä tai edes törmäile mihinkään. Eiköhän tästäkin tule toimiva metsästyskoira. Peikko on taas vähän hiljainen kaveri, se ei ole samanlainen riiviö kuin muut, mutta varsin iloinen koiranalku. 
Muut pennut ovat sijoittumassa Oulun seudulle, Otto-poika lähtee Haminaan asti. 
Ulkonakin ehdittiin jo pentujen kanssa muutaman kerran käydä. Pakkaset on taas kuitenkin olleet sen verran kovat ettei olla joka päivä päästy.  Mutta nyt luvattiin tulevaksi ihan parin asteen pakkasia, niitä odotellessa siis!