Menoa...

Zara, Sulo ja Mimmi kotikuistilla

Mamma juoksuttaa poikaansa

Sisarrukset :) Vasemmalla Sulo ja oikealla Hippu

Hippu-kasvatti kävi kylässä viime perjantaina. Sisarrukset malttoi hetkeksi pysähtyä poseraamaan riehumisen keskellä :) 

Sulo ja tottelematon lelu!

Ajojahti.. Jänis ja ajokoirat perässä.. Zara, Sulo, Hippu ja Mimmi

Zara on viime aikoina innostunut juoksuttamaan Suloa pihalla. Nyt se villitsi koko lapukkakolmikon mukaan ajojahtiin! Oli vähän turhankin kauhistuttavaa katsella kun Zara mutkitteli ja juoksi minkä jaloistaan pääsi ettei isommat saa kiinni! Välillä mustalaiset yritti saartaa pientä valkoista joka puolelta mutta kätevästi Zara luikahti niiltä aina karkuun ;) Olihan ne mielissään!


Suunniteltiin Hippun Jennin ja Alman Ritvan kanssa että mennään porukalla lenkille tässä joku ilta; onko muita innokkaita lähteen mukaan? ;)

Peikkolauma 6 kk!

Suuren suuret synttärionnittelut Mimmin pennuille!!! 
Pennut tänään siis jo 6 kuukautisia! 


Ajatella että kuusi kuukautta sitten tähän aikaan kaikki pennut oli jo putkahtaneet maailmaan. Huh huh, olihan sekin homma. Muistia verestääkseen voisi lukea blogimerkinnän siltä illalta - vai seuraavana päivänäkö sitä jaksoin vasta kirjoitella. 


Kuusi kuukautta on mennyt kyllä yhdessä hujauksessa. Vaikka paljon tähänkin aikaan on ehtinyt mahtua.. Pentujen syntymän jälkeen ainoa päällimmäinen muistikuva meinaa vieläkin olla se Väsymys. Löysin yksi päivä keittiönkaapista videokameran, jonka isäni erehtyi antamaan lainaan silloin kun pennut oli vielä täällä - eipä ole saanut sitä vieläkään takaisin.. Kamerassa oli pennuista monta pätkää; hitsiläinen olihan ne ihania :) Pitääpä koittaa josko videopätkiä saisi tännekin. 
Sulon pentuaika oli mahdottoman helppo. Ja niin kuulosti olevan muillakin kasvateilla. Meinaan siis sisäsiistiksi tulemista - en ota osaa muuhun "helppouteen" ;) Vaikka luovutusaikana paukkui yli 20 asteen pakkaset, se ei näyttänyt haittaavan ulos pissalle oppimista. 
Itse vaihdoin pitkän ja vakavan harkinnan jälkeen työpaikkaa huhtikuussa. Ihana työkaverit oli vaikea jättää, mutta uuden työn tuoma - ainakin vielä toistaiseksi? - stressivapaa elämä tuntuu nyt to-della hyvältä. Vaikka enemmän haasteita se tulee tuomaan. 
Suurin ja ikävin juttu koko keväässä oli tietty Tuulin kuolema. Pohjaton ikävä on päällimmäinen tunne, se tuskin lähtee koskaan. Kuolemisen lopputtomuus antoi taas muistutuksen itsestään! Paska homma. 
Sulon kanssa treenaaminen on ollut harmillisesti jäissä nyt parhaimman ajan.. Maaliskuussa huomasin Sulon ontuvan pikkaisen toista etustaan. Ensimmäinen ell ei löytänyt syytä, toisen ell:n luona otettiin röntgenet ja sitten epäiltiin kasvuhäiriötä! Helkkari. Toisella röntgen kerralla ontumisen syyksi todettiin pieni murtuma ranteessa, joka oli jo alkanut parantuun. Jätkä-parka oli tiukassa kiinnipidossa monta viikkoa. Jos tuosta ajasta jotain positiivista pitää sanoa, niin ainakin malttiharjoituksia tuli otettua! Jätkä joutui katsomaan kuinka muut juoksi ympärillä ;) Nyt on uskallettu antaa Sulon vähän jo irrotella, jalka näyttää kestävän. Eiköhän tässä päästä kohta reenaileen kunnolla! 


Nyt sitten kesää odottamaan. Itse ainakin toivon hieman rauhallisempaa seuraavaa puoli vuotta tähän taloon, tiedä sitten onko se mitenkään mahdollista tämän lauman kanssa.. 
--Muistellaanpa vielä parin kuvan voimin pentuaikaa... Tuleeko jollain jo pentukuume?  

Penskat noin 5 viikkoisia

Yritys saada räkäinen kasvattaja ja kaikki pennut samaan kuvaan
- on ne kaikki siinä ;)

Surullista elämää...

Kovinkaan iloista elämää ei ole meidän talossa viime viikkoina eletty. Sekalaisia tunteita; välillä on itketty, välillä vähän naurettu, ihmetelty hiljaisuutta ja rauhallisuutta...
Talossa on Tuulin kokoinen aukko...


Elämä meillä on jotenkin tasaantunut kun Tuppuraista ei enää ole. Miten niin pieni koira saattoikin vaikuttaa meidän joka päiväiseen elämään niin paljon?! 
Eka päivinä tuntui hirveältä tulla kotia - ennen kun Tuulin räkytys kuului pihalle asti. Silloin se vitutti, koska huuto oli niin helvetinmoista. Nykyisin olen kiitollinen kun Zara haukkuu ja huolestun välittömästi jos mitään ei kuulu! 
Aamut on ollut yhtä ihmettelyä! Vannon että heräsin Tuulin aikana joka ikinen aamu kello 6  - niin arkena kuin viikonloppuisin. Sulon tulon myötä ajattelin et se siellä vikisee ulos, mutta nyt olen todennut, että se oli aina Tuuli. Vähän niin kuin tyyliin "Hrrrätyyyyys kaikki, äiskä ja iskä, aletaan hommaan!!!", ettei mitään vaan jää päivästä kokematta... Täysillä aamusta asti. Nykyisin koisitaan viikonloppuisin jopa puoli 9 asti koko perhe. 
Meillä on keittiössä tietty järjestys missä kunkin koiran ruokakuppi on... Ensimmäisinä päivinä mentiin vanhan järjestyksen mukaan, kunnes siirsin Sulon kupin Tuulin paikalle. Jätkä yleensä ryntää kupillensa heti, mutta nyt heittikin perseen kenttään ja katteli pää kallellaan et "hitsi, enhän mä saa koskea kuppiin kun se on tossa, Tuuli on sanonu niin" - lievästi sanottuna repesin taas itkemään... 
Itkeminen olikin joka päivästä ekat viikot. Tsiisus mun silmät oli jo melkein muurautumassa kiinni... Kyllä oli uusillä työkavereilla ihmettelemistä (kun en pystynyt puhumaan asiasta niin jäi vähän niin kuin kertomatta).. Vieläkin tulee hetkiä jolloin itku tulee - ja tulee takuulla vielä monta kertaa. Tuulin tuhkat pitäisi hakea eläinlääkäriltä, hautapaikka pitäisi tehdä.. Ja ne kaikki miljoonat joka päiväiset muistutukset mun pikkuisesta taskukoirasta! Yhtäkkiä tulee joku sen hassu tapa mieleen ja sitten mennään... 


Entäs sitten muut koirat? Mimmihän meillä oli eläinlääkärillä mukana verensiirron vuoksi ja Mimmi Tuulin sai nähdäkin - tosin ei hirveästi välittänyt edes haistella. Varmaan senkin vuoksi että minä huusin jo kurkkusuorana, ja tunnelma oli todella synkkä. Eihän tuo prinsessa kestä semmoista... Zara oli ihmeissään ekat päivät ja selvästi etsi Tuulia, jotenkin raukka oli niin yksinäisen näköinen!
Jokainen yritti tavallansa lohduttaa kun aloin itkemään; Jos Mimmi oli vieressä, alkoi häntä paukuttaan ja mamma kömpi syliin asti. Jos Sulo tai Zara oli lähellä, Mimmi yleensä otti ja lähti omaan rauhaan - tyyliin "ei vitare tuo akka aloitti taas..." Mutta tämä siis jos ne kaks muuta oli lähellä hoitamassa homman! Zaran tapa oli nuolla kyyneleet naamalta - raukka on kyllästetty kyynelillä.. Ja Sulo.. No, Sulo on Sulo the höppänä. Eihän sitä tarvi kuin katsoa, niin alkaa hymyilyttään. 
Koirien kesken tilanne on rauhoittunut kun Tuulia ei enää ole. Tuntuu että Zara juoksee iloisemmin metsässä ja se voi Mimmin kanssa rauhassa tapella leluista - Tuulin tyyli kun oli "v***u, tänne se tai mä revin sulta pään irti!". Ei siinä paljoo heitelty keppejä ulkona.. Mimmi on löytänyt taas paikkansa olohuoneen sohvalta - yleensä se on hengaillut omissa oloissaan, nyt se retkottaa pitkin pituuttaan sohvalla! 
Sulo on reipastunut hirveästi! En tiedä voiko se johtua Tuulista, mutta Sulo on aristellut yhtä kaveriamme pikku pennusta asti, vaikka Jani käy meillä harvasen viikko. Mutta heti pääsiäisen jälkeen Sulo on mennyt moikkaan Jania rohkeesti ja yksi päivä jopa kellotteli selälleen Janin vieressä sohvalla! Omituinen juttu. 


Meillä oli Markon kanssa tapana puhua Tuulin "ajatuksia". Niitä korostimme Tuulin mukamas ärrä-vialla (sen alapurennan takia). Lisäksi puhetta höystettiin julmetulla kiroilulla, tyyliin "prrkele äiskä ja iskä!". Nykyisin kun oikein vituttaa ja itkettää, saatamme jatkaa Tuulin puhetta ja todeta: "prrrkele äiskä! nyt lopetat sen prun parrrkumisen ja lähdet ulosss! Liikeelle nainen!" 


-- Joo-o kuulostaa hullulta. Mutta ei siitä pikku pirusta osaa päästää vielä irti...


Näihin tunnelmiin... "prrrkele nyt ulos!"