sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Pennut lähti maailmalle!

Niin se vain kahdeksan viikkoa tuli ja meni! Väsyneimpinä hetkinä tuntui ettei tämä lopu ikinä, mutta nyt onkin yhtäkkiä tilanne että tuolla olohuoneen lattialla pötköttelee enää yksi uros! 


Viikko sitten lähti ensimmäiset neljä - Manu, Hippu, Alma ja Rölli - maailmalle. Kaikilla on kuulostanut menneen hyvin. Pennut on kuulostaneet näyttäneen parastaan iltavilleilyllä ja muilla riiviö-touhuillaan ;) 
Torstaina maailmalle lähti minun silmäterä "Bono", joka tosin tästä lähtien tottelee nimeä Ukko :) Ehkä minäkin tuon nimen joku päivä vielä opin ;)
Tänään lähti Otto the leijonakäpälä. Otto sai tutustua uusiin perheenjäseniin koko viikonlopun verran :) Kuisma-velikin onneksi osasi käyttäytyä paremmin kuin systerinsä Tuuli, ja Kuisma leekasikin pentujen kanssa oikein hienosti.


Kaikki muut paitsi Otto jäi tähän Oulun seudun huudeille, Otto lähti Haminaan asti. Takuulla tullaan kesällä järjestämään pentutapaamisia, kun kerta näin paljon jäi tähän lähelle. Ja takuulla kutsutaan itsemme kyläänkin ;) Ottoa onneksi näkee keväällä terrieri-yhteyksien toimesta :) 


Jebou, tässä ei auta kuin alkaa totutteleen normaaliin arkeen.. Zara alun murinoinnin jälkeen on alkanut ottaan Sulon "siipiensä suojaan", äsken olohuoneen ohin kävellessä se makoili Sulon kanssa samalla patjalla ;) Tuulilla on hieman enemmän ärinöitä Suloa kohtaan, ei oikein osaa sanoa mistä neidillä taas tulee.. Liekö juoksut tulossa kun on noin äreänä?! 
Mutta jottei elo liian helpoksi koskaan kävisi, alettiin tuossa hulluttelemaan ajatuksella tehdä Zarallakin pennut.. Tämä idea sai enemmän isännän kannatusta kuin minun, mutta jos yhtään itseäni tunnen niin ei pitäisi koskaan sanoa ettei enää koskaan... ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti