tiistai 30. marraskuuta 2010

4. vrk

Joskus luulin olevani aamulla väsynyt kun en ollut nukkunu yöllä tarpeeksi.. Tai rankan työviikon jälkeen nukahdin perjantai-iltana sohvalle, koska väsytti niin paljon.. Tai sitten haukotutti niin että saattoi todeta "kylläpä väsyttää"...

...Heh, enpä kyllä tiennyt mistään mitään. Viime yönä olin Väsynyt. Väsynyt sen sanan kaikissa merkityksissä. Väsynyt sanaan sisältyy myös erinäisiä muita tunteita, kuten pelko, vitutus, huoli jne., jotka syventävät väsymystä.

Syynä tähän olotilaan on Mimmi. Sen hoitovietti ei oikein syty kunnolla ja eilen se sitten meni ja puraisi yhtä pennnuista. Tällä hetkellä pentu voi hyvin, on ihan tomerana taistelemassa tisseistä. Mutta aika näyttää...
Mimmi on itse todella väsynyt. Se ei ymmärrä nukkua, vaan sitä pitää "muistuttaa". Onneksi se syö ja juo normaalisti. Pentujakin se ymmärtää nuolla ja tökkiä tisseille, mutta välillä jostain syystä pitää vielä murista.

Pennut on kasvaneet kovasti, jokaisella on paino noussut hienosti! Toinen narttu on vielä kaikista pienin, mutta sekin on alkanut taisteleen tisseistä, niin ei itse tarvitse koko aikaa raivata sille tietä. Hassua kuunnella noiden pikkuisten "kähinää" maitobaarissa :)
Kaksi urosta - #1 ja #3 - on varsinaisia äijiä. Ihan koomisia! Molemmat on jo kunnon mötkyjä, reippaasti muita isompia. Oikeita velmuja, myörivät milloin missäkin, toinen on koko ajan Mimmin häppärissä muka imemässä tissiä - siitä tulee varmaan oikea kunnon narttujen perään huutaja ;) Voin vaan kuvitella mitä riiviöitä ne on keskenään sitten kun silmänsä saavat auki.

Kaikki kasassa lauantaiaamuna
Möhköjä

Peikkolauma maitobaarissa

Huolestuneen näköinen mamma
Yritän ehtiä tänään ottaa jokaisesta pennusta yksittäiskuvan, voi olla kyllä hieman vaikeaa kahdella kädellä...

lauantai 27. marraskuuta 2010

puppies :)

Vieressä vikisee seitsemän pikkuista mustaa rääpälettä...
Itsellä on edelleen epäuskoinen olo, että tässä sitä nyt sitten ollaan! Kuinka kauan omasta pentueesta on haaveillut, kuinka sitä koko syksy jännitettiin, onnistuuko astutus jne.

Synnytys käynnistyi eilen, 60. vrk. Olin töissä, kun sain Markolta viestin, että nyt vois alkaa tuleen jo kotia. Lopulta hän soittaa että nyt tulee jo jotain limaa! Ei muuta kuin töissä tavarat kasaan, huikkasin työkavereille että nyt se alkaa ja sitten kaasu pohjassa kotia.

Mimmi oli kotona jo sen näköinen että kohta tulee -- paitsi ettei tullut. Limat oli tulleet jo kaks tuntia sitten ja persuuksista valui vihertävää nestettä. Ja sitten soittamaan eläinlääkärille - tai pikemminkin lääkäreille (tais olla pikkujoulut illalla, kun kahdesta paikkaa ei suostuttu auttamaan :/ ). Lopulta lähdettiin Ouluun päivystävälle.

Ell tutki Mimmin, otti verikokeet, laittoi sille ponnistusta edesauttavan piikin ja suoneen nestettä. Veriarvot oli ihan ok:t, ensimmäinen pentukin tuntui jo synnytyskanavassa, joten sitten jäätiin odottamaan sen tuloa. Noin klo 15:45 syntyi ensimmäinen poika :)
Eläinlääkärin mielestä mitään hätää ei ollut joten pakattiin ensimmäinen pentu lämpimästi koppaan, Mimmi kainaloon ja autolla kotia. Toinen poika syntyi melkein saman tien autoon, noin klo 16! Olipas melkoinen homma pimeässä autossa kattoo että pentu on kunnossa jne. Vieläkö tuo mun auton-romu lämpenee niin hitaasti, ei auttanut kuin laittaa jäbät paidan sisään ;)

Kolmas pentu (uros) syntyi kotia vähän jälkeen viiden. Mimmi työsti sen tuloa melko kauan, joten kävin hetkeksi pois huoneesta, jos se vaikka olisi auttanut asiaa. Ja auttoihan se. Takaisin tullessani huomasin pennun syntyneen, mutta kauhukseni huomasin myös ettei Mimmi ollut puhkaissut sikiökalvoja! Pentu tuntui jo ihan lötköltä kun aloin sitä heijaamaan käsien välissä. Suu oli täynnä kuolaa ja limaa, jota yritin samalla ottaa pipetillä pois. Marko jo välissä sanoi ettei kai tuosta enää tule mitään, mutta prkl ei tehnyt mieli luovuttaa! Ja niin se lopulta hieromisen avulla sai keuhkot toimimaan. Olipa melkoinen fiilis..
Neljäs pentu syntyi aivan itsestään - plumpsista vaan. En edes huomannut että Mimmi ponnisteli. Pentu oli ensimmäinen tyttö. Ja ensimmäinen jonka Mimmi hoiti loppuu asti; kalvot, napanuoran, nuoli kuivaksi.
Siitä ei mennyt kauaakaan kun syntyi neljäs uros. Tämänkin Mimmi hoiti kokonaan.

Oltiin pentujen välissä yritetty laittaa pentuja imemään tissejä, ja huomattiin ettei Mimmi oikein tykännyt siitä. Melkoista murinaa saatiin kuulla! Tämä tietty alkoi huolestuttaa.

Kuudes pentu syntyi vähää ennen seitsemää - nyt tuli toinen tyttö. Kuusi pentuhan ell oli ultrassa löytynyt, mutta pieni painallus Mimmin mahaan antoi ymmärtää että vielä sieltä tulee. Seitsemäs (uros tämäkin) syntyi kahdeksan jälkeen. Sen syntymistä jouduin avustamaan kun näytti että Mimmillä loppuu jo voimat.
Pakko sanoa että tämän jälkeen ei voinut kuin toivoa ettei sieltä tulis enempää ;) eikä sitten tullutkaan.

Kaikki pennut imi reippaaseen tahtiin ja oli muutenkin oikein pirteän oloisia. Kolmannen uroksen kohdalla (se jota jouduin elvytteleen) meinasi ensin huolestuttaa kun se ei alkanut imemään, mutta kas kun vähän avitti hyvän tissin löytämisessä niin ei tuolla mötkyllä ole ollut sen jälkeen ongelmaa. Iso jätkä :)

Asetuin nukkumaan pentulaatikon viereen. Tai ensin luulin etten nuku koko yönä, koska Mimmi ei edelleenkään alkanut hoitamaan pentuja :( mutta lopulta kun päästiin omaan pimeään rauhaan, Mimmin äidinvaistot alkoi herään ja se itse kömpi pentujen viereen. Välillä yöllä heräsin murinaan, mutta muuten Mimmi nukkui pentujen kanssa.

Huhhuh, että tämmöinen urakka tämä sitten oli. Tuuli ja Zara on ihmeissään porttien toisella puolella. Onneksi Marko huolehtii niistä - ja muutenkin on toiminut kelpo kennelpoikana :) Ihana mies.

Nyt kun nuo pennut tyytyväisenä tuhisee Mimmin tisseillä, minä alan haaveileen kuumasta suihkusta ja puhtaista vaatteista, meikkien pesusta ja uudesta kupista kahvia. Ja ehkä jos hetkeks sais suoristaa selän, mikä on jo ihan rikki tästä kyykkimisestä ja kahden yön ohuella patjalla "nukkumisesta"...

BTW, sairaan iso KIITOS meidän Tuulin kasvattajalle Heljälle, joka puhelimen välityksellä toimi apurina :)

Mutta näihin tunnelmiin... Jatkoa seuraa.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Odottelua..

Nyt mennään Mimmin masun kanssa päivässä 55. Tässä alkaa olla jo jännät paikat pikku hiljaa. Pakko sanoa, mutta kyllä viime aikoina on kaiken muun ajattelu unohtunut  - kuten esim. joulu, työkiireet, kuinka siellä töissä ehtii olla.. Onneksi mulla on niin ihana mies että se hoiti jo pari viikkoa sitten enimmistön lahjat! ;) Pitää yrittää tsempata että saisin hoidettua ne loput lahjat (kaikkien lähipiirin lapsien puolesta, pitäkää peukkuja!).

Mimmin pentulaatikko tuotiin sisälle jo joku aika sitten. Ensin piti Mammaa houkutella koko ajan sinne, mutta nykyään mamma nukkuun yöt laatikossaan ihan mielellään. Eniten meillä siihen laatikkoon ihastui Zara.. Koko ajan se oli siellä nukkumassa! Kunnes eräänä iltana se yritti mennä sinne nukkuun, mutta vastassa olikin Mimmi, joka rääkäs kunnon murinat Zaralle! Mentiin Markon kanssa kattomaan et "mitä vi---a?" koska Mimmihän ei oo juuri ikinä murissut Zaralle (eikä tämä todellakaan ole mitään murinoita uskonut). Mutta nyt jopa Zara-kovanaama kääntyi kannoillaan! Seuraavana aamuna se jästipää yritti vielä uudestaan laatikkoon, mutta nyt tuli vielä kovempi huuto Mimmiltä! Sen jälkeenpä sinne ei oo enää muut yrittäneet ;)

Melkoinen maha :)
Ei kai tässä auta kuin jatkaa odottelua.. Ja hoitaa ne joululahjat kun vielä ehtii... ;)

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Aloitus..

Hurttien vanhojen sivujen päivitys jäi aikanaan vähän vähälle, kun kuvien lisääminen alkoi olla liian hankalaa. Nyt, Mimmin tulevien pentujen kunniaksi, ajattelin ryhdistäytyä taas kirjoittelun ja kuvien laittamisen suhteen ;) 


Mimmin pentujen syntymistä saadaan odotella vielä kolmisen viikkoa. Mamma alkaa olla melko pyöreässä kunnossa, meno on alkanut metsässä hidastumaan, mutta mukana menossa ollaan vielä! 


Viime yönä tuli kunnon ensilumi :) Ihana oli herätä kun maa oli valkoinen. Zara-parka ei tykkää talvesta yhtään - aamulla kääntyi ovelta takaisin sisälle, tovin sain sitä maanitella ulos. Jos pikkukoira vaan pystyisi, niin Zara varmaan mielellään kaivaituisi sänkyyn peittojen alle, eikä tulisi sieltä pois vasta kun toukokuussa ;)
Tuuli ja Mimmi onneksi nauttii lumesta :)
Mimmi-mamma, 40 vrk