Kesä fiiliksiä...

Kesä on jo pitkällä! Osa lomistakin on jo lusittu, onneksi edessä siintää vielä viikon luksusloma, jota odotan aivan innolla :) tosin myös hieman huolestuneena, koska lähden systerin kanssa viikoksi reissuun ja Marko jää koirien kanssa keskenään ;) Keväällä kun näin omin silmin kuinka sekaisin koko lauma oli kun minä makasin useampaan otteeseen sairaana ja toiminta kyvyttömänä ja Marko joutui huolehtimaan laumasta… Isäntä myönsi itsekin et melkoinen homma ;) No, osa koirista lienee pääsee mökille että eiköhän kaikki hoidu vaikka mä olenkin poissa maisemista vähän aikaa…

Lomalla me raadettiin joka päivä aidan teossa. Koirat ovat silloin tällöin päässeet karkaamaan tielle ja mä tietty olen ollut koko ajan huolissaan, ettei tapahtuisi mitään vakavempaa. Ja siitä se raataminen sitten sai alkunsa. Marko teki elementit ja minä maalasin lautoja – joka päivä, pitkää päivää. On meilläkin lomat ;)

Mut nyt on aita pystyssä. Aita ei silti kierrä vielä koko tonttia, joten ihan valvomatta koiria ei voi pihalla vielä pitää, mutta ainakin se hidastaa jos joku yrittää lähteä hevosen perään tielle… Koiratkin on riehuneet tavallista enemmän pihalla nyt; eilenkin Zara innostui juoksuttaan Suloa pihalla. Hirveää rallia, tiukkoja mutkia, joihin Sulo ei oikein taipunut :D näki et Zaraakin nauratti!

Sulo-lihaskimppu

Sulon kanssa oon saanut erävoiton viimein damin luovutuksessa! Tämä on ollut meidän ison ongelma ja oon yrittänyt kaikkia vinkkejä joita on saatu muilta. Mikään ei ole kuitenkaan auttanut ja välillä on tehnyt mieli lopettaa koko homma, koska noinkin tärkeä asia kuin luovutus ei onnistu! Mutta sitten yks ilta kokeilin ihan uutta tapaa – ja kas! – jätkä istui ja piti damia suussa. Ja piti sitä niin kauan että sain rauhassa sen otettua!! Mieletön fiilis! Siitä on sitten jatkettu ja vaikeutettua tilanteita. Ihanaa. Nyt voin huomattavasti paremmalla mielellä lähteä kokeilemaan taippareita :)

Sarkkinen päiväunilla

Äiskä ja poika päiväunilla

Mimmi-mamman kanssa on ollut hieman hankaluuksia :/ eläinlääkäri totesi että mamman selässä on vähän niin kuin välilevyn pullistuma, lieviä luupiikkejä ja liikakasvua. Hoitona ei voida oikein muuta kuin tasaista liikuntaa, riehumisen välttelyä ja hieman laihduttamistakin.. Tilanteesta kertoo paljon kun Mimmi oli Markon mukana juoksulenkillä, se ontui jo illalla oikeaa etustaan, jossa ell mukaan olikin jäykkyyttä. Eli kävely-vauhtia mennään.

Kurjaa tässä on sekin että Mimmi on ollut paljon mökillä, mutta nyt en viitsi pitää sitä siellä ettei riehu ja että se saisi joka päivä kunnolla liikuntaa. Selitä siinä sitten isälle, joka ikävöi Mimmiä, et nyt en voi sitä tuoda sinne. Tällä hetkellä Mimmi tuskin pystyisi liikkumaan päivää metsästyshommissa ilman siitä seuraavaa ontumista :/ eli kuntoutusta pitää tehdä paljon…

Mayan kanssa kävin sen ensimmäisissä näyttelyissä Kemissä :) Käytiin muutaman kerran Iin koiraharrastajien näyttelytreeneissä, joissa kyselin ummetjalammet kouluttajilta, jotta sain päivitettyä näyttelysääntöjä tälle päivälle - onhan viime näyttelyistä jo useampi vuosi. HIrveän paljon opittiinkin reeneissä, pitää jatkaa siellä kulkemista kesän ajan. 

Ja kai reeneistä tosiaan olikin hyötyä, koska Kemistä tuomisena oli ROP-pentu kunniapalkintoineen ;) Olin ihan äimänä kun saatiin kaksi ruusuketta ja onneksi muut parsonistit opasti mua et saan käydä vielä hakemassa pokaalinkin! :) Wau. Olin mykkänä onnesta. Mayakin oli oikea unelma koira ja jaksoi hurmata ihmisiä koko päivän. Omakin hermoilu unohtui kun Maya otti kaiken niin rennosti :)

Maya ekoissa näyttelyissä

Matkaseuran Julian ja Zamban ansiosta sain kattoa myös labradorikehän. Siellä ei näyttänyt olevan ainuttakaan käyttölinjaista, ja tuskin olisivat edes pärjänneet, sen verran Isoja oli voittajat. 

Metsässä riehumassa

Mimmin pentueen ensimmäiset terveystuloksetkin on saatu! Ritva oli käyttänyt Almaa lonkka- ja kyynärkuvissa; A/A lonkat ja 0/0 kyynärpäät - jee :) me like. Tässä syksyn aikana viimeistään pitää vielä tuo omakin luupää kuviin, malttamattomana odotan muiltakin tuloksia :)

Kevään meininkiä :)

Nopeasti mennyt tämä kevät! Ensin tuntui ettei lumet lähde sulamaan ollenkaan - kateellisena kuunteli kuinka kaverit etelämpänä haravoi pihojaan ja meillä oli täällä melkein puolimetriä vielä lunta! No, nyt on kyllä jo "päässyt" itsekin haravan varteen... 

Sulo the man

Sulon kanssa on kursseiltu ahkerasti; sunnuntaisin meillä on ollut tokoa ja maanantaisin taippari-reenit. Sulo on kasvanut henkisesti ihan hirveästi kun on kuljettu sen kanssa hieman enemmän. Ehkä sillä on sittenkin päässä jotain muutakin kuin sahanpurua ;)

Meiän Maya

Maya jaksaa hurmata edelleen :) Vähän on jotain varhaisuhman vinkeitä - varsinkin minua kohtaan, ei sitten millään tule ulkona luokse, tietää että otan sen sisälle... Mayan kanssa päästiin pentu toko/agility -kurssille :) Ai vitsi siellä on ollut lystiä! Maya on taas näyttänyt lehmän hermonsa ja on niin lunkisti tunnilla. Ja älyttömän nopea se on oppimaan! 

Itsellä on meinannut tehdä tiukkaa tehdä toko liikkeitä taas pienen koiran kanssa. Ison koiran kanssa on helppo harjoitella esim sivulla menoa, mutta pienen koiran kanssa saa varoa ettei kumarru koko vartalon kanssa koiran "päälle". No, kaipa tässä taas muistuu mieleen, millaiseen asentoon sitä pitää oma kroppa vääntää ;)

Maya on ollut hirrrveen rohkea myös agilityssä; putkiin se menee häntä heiluen vailla mitään arastelua :) Aivan loisto tytsi!

Urpo kyttää kun hevoset menee tiellä ohi...

Minä ja tytöt lähdössä lenkille - hyvin meni kolmenkin kanssa!

Kaksi pantteria meidän pihalla ;)

Pitkästä aikaa on taas nähnyt kasvattejakin. Ensin kävi Ukko, hurmaava jätkä! Ilosesti moikkasi Suloakin, joka puolestaan oli hiukan näreissään kuka jätkä se meidän pihalle tupsahti ;) jätkillä ei oikein ollut leikkimieltä keskenään. Mimmi moikkasi pentuansa lorttomaiseen tyyliin heittäytymällä selälleen "ah, haistele vaan...".

Sitten tuli Hippu käymään. Ihana Hippulainen, jolle en voi puhua muuta kuin lässyttämällä ;) Hipun kanssa Sulolla on heti satanen lasissa, kuvista näkee mikä vauhti oli taas päällä!

Anna pusu!

Kumpi on kumpi?

Taipparikurssilla on myös kasvatti Alma. Almaa en ookaan nähnyt sitten luovutuksen jälkeen, olihan siitäkin pikkutytöstä tullut ihana neiti :) Almakin oli sellainen pantteri ettei meinannut Sulo vauhdissa pysyä mukana! 

Mimmikin pääsi taas joen sulattua mun vanhempien mökille lomailemaan. Mamma niin nauttii "mummun ja papan" luona olemisesta ettei paljoa meitä ikävöi. Porukat kävi viimeksi kaupunkiin mennessään nakkaamassa Mimmin meille, ja Mimmi ei olisi millään halunnut jäädä ;) kuulemma oli oven raosta pitänyt väkisellä tyrkätä sisälle. Voi mamma-parka, on kai se ihanaa olla mökillä toisten lellittävänä, ei tartte kisata huomiosta muiden kanssa. Mulla meinaa vaan olla Mimosaa ikävä...

Zaralla on riittänyt keikkailtavaa Markon kanssa. Joskos tuon Mayan kouluttaminen aloitettaisiin pikku hiljaa niin joku päivä olisi siitäkin Zaran työtaakan jakajaksi :) 

Mutta nyt takaisin pihahommiin! Zaran kanssa jos kävis vielä pyöräilemässä ja Sulon kanssa hieman dami-reeniä ja Mayan kanssa pitäis tehdä toko-kurssin "läksyjä", jotka jälleen kerran on jääneet viimeiseen iltaan....

Vähän iloisempi pääsiäinen 2012

Aurinkoista pääsiäistä kaikille :)
Viime vuotiseen verrattuna meidän pääsiäinen on ollut rutkasti iloisempi kuin vuosi sitten.. Vaikka perjantaina meinasi synkät ajatukset vallata mielen, vaikka ei ole edes vielä vuosipäivä. Mutta pitkäperjantai oli todellakin piiiiiiitkä perjantai.
Tuulia muistellessa mielessä kävi myös ne perheet, joilla kuoli lapsi vuosi sitten pääsiäisenä.. Se siitä kauhun viikosta jäi myös mieleen; hirveän moni lapsi menetti hengensä sillä viikolla :/ 


Mutta on se ihanaa kun on saanut olla muutaman päivän kotona! Viime vuotisen työpaikan vaihdoksen johdosta multa paloi kaikki lomat ja siksi tämäkin talvi on kärvistelty lomitta. Vaikka olinhan tuossa sairaana viikon - naureskelin et siinä mun talviloma ;) Oikean loman puutteen vuoksi nautin nyt näistä vapaista täysillä; pitkiä aamuja, koirien kanssa metsässä hengailua ja kavereiden näkemistä...


Aikoin tuossa vuoden vaihteessa alkaa päivittään blogia useammin - että ainakin kerran kuussa. Nooh, johan tässä on muutama kuukausi eletty tätä vuotta ja mitään en ole saanut aikaiseksi :/ Osittain johtunee lie siitä, että iltaisin huomiota vaatii ei kolme vaan neljä koiraa :) 
Viime syksynä alkoi tuntua, että haavat alkoi paranemaan Tuulin jäljiltä sen verran että tarvisi saada uusi jäsen laumaan.. Pitkän etsimisen jälkeen löysin Erimarin kennelin, jonne syntyi joulukuussa pentuja. Helmikuussa (kerrankin nopeasti menneen odottamisen jälkeen) kävimme hakemassa meidän Mayan, Erimarin Gossip Girlin, kotiin Nokialta. 

Mayan eka metsälenkki

Maya on kotiutunut varsin hyvin. Heti alusta asti se on näyttänyt lehmän hermonsa, ei hermostu mistään :) Vaikka ulkoisesti näyttää melkein liikaakin Tuulilta, niin luonteissa ovat kuin yö ja päivä. Melkein jokainen lähipiiriin kuuluva on jossain välissä sanonut Mayaa Tuuliksi, mekin aika usein ;) 


Muutkin koirat ottivat Mayan hyvin vastaan - tai no nartut näytti ajattelevan tyyliin "ei stna, taas joku pentu". Sulolla kesti muutaman päivän sulatella uutta tulokasta, mutta sen jälkeenpä se on leekannut Mayan kanssa melkein tauotta. Ihan kiva meille, että Sulo otti tuon leikittämisen vastuun ;) 


Sulosta on kasvanut varsin komea jätkä. Täytyy sanoa, että se on just semmoinen, minkälaisesta noutajasta oon haaveillutkin :) että sikäli oma valinta pennuista meni just nappiin. Tosin näyttää että kaikki urokset on samanlaisia lihaskimppuja ja ihan yhtä komeitakin. 


Mutta nyt takaisin nauttimaan vapaista - on nää vapaat samalla vapaata koneen ääreltäkin!! Nyt kun on pikaisesti saanut päivitettyä edes jotain kuulumisia, on hyvä yrittää kirjoittaa niitä muitakin kuulumisia, vaikka edes kerran kuussa ;)

Zara A. Sarkkisen karkuretket

Eikös se niin mene että vahingon kautta viisastuu... Kyllä kyllä; kantapään kautta oppii parhaiten.


Marko oli lähtenyt tapansa mukaan aamupäivällä käyttään koirat meidän takapihan metsässä. Kesken lenkin Zara ja Sulo oli ampaisseet kuin tykin suusta syvemmälle metsään eikä olleet kuunnelleet Markoa yhtään :/


Lopulta Sulo oli tullut takaisin aivan läkähdyksissään, mutta Zaraa ei siltikään missään. Sulohan on onneksi silleen fiksu (=pelkuri) koira ettei kovin kauas ole ikinä lähtenyt. Maailma on onneksi vielä vähän pelottava paikka ilman äiskää ;)


Vasta Sulon paluun jälkeen Marko uskaltautuu soittamaan mulle töihin. Mähän tietty säikähdin helvetisti; en tykkää ollenkaan ajatuksesta etten tiedä missä Zartsu on (jonkin sortin pakkoneuroottista ja hysteeristä holhoomista ehkä?). Marko meinaa ensin ettei tarvitse lähteä avuksi eikä tarvi muitakaan apuun. Mutta soitin silti ensin äiskän ja iskän kaveriksi ja sitten vielä systerin, ja sitten päätin lähteä itsekin varalta töistä kesken päivän. 
Ja kylläpä tuli taas vaihteeksi kaasuteltua melkoista vauhtia tuolla mun auton kotterolla. Mietin tuossa että on se kumma jos en jo joku kerta löydä itteeni ojasta - sen verran usein koirien vuoksi on ajanut tuhatta ja sataa jompaan kumpaan suuntaan.. Parempi ja turvallisempi auto olis tietty ihan jees.


No, pääsin onnellisesti puoli väliin matkaa kun soi puhelin et Zara istuu jonkun autossa meidän pihassa! Huoh! 


Zaran osuus reissusta menee suurinpiirtein näin: 
Ensin se on nähnyt todennäköisesti pupun (se prkleen pomppujalka kohtaa kohta loppunsa jos tässä meidän nurkilla vielä pyörii..) ja lähti pinkoon sen perään. Pupu on tosiaan pyöriny tässä nurkilla koko kesän ja kerran Zara jo sai näköyhteyden siihen (silloin oli onnekkaasti hihnassa!) kun pupu juoksi Sulo kannoillaan meidän pihalla.. No tottahan sellainen rassaa pienen koiran mieltä ja kun kerran pääsi lähteen perään niin sittenhän mennään! 
Jossain vaiheessa Zara on päässyt metsän toiselle laidalle ja jatkanut matkaansa heinäpellon poikki. Pellon toisella puolella on tie, josta alkaa asutusalue. 
Sarkkinen ei onneksi liikoja ujostele vaan oli mennyt ensimmäisen talon pihalle haisteleen pihassa ollutta koiraa, sen jälkeen kävellyt suoraan sisään (talon emäntä sanoi että se käveli kuin kotiinsa ;) ja alkoi haastaan riitaa niiden nartun kanssa). 
Samaan aikaan naapurissa oli ollut kylässä eräs koiraihminen ja tämän ensimmäisen talon asukkaat oli käyneet kysymässä, tietävätkö naapurit kenen koira on kyseessä. Lopulta tämä Koiraihminen oli suostunut ottamaan Zaran mukaansa. Sarkkinen oli ihan tyytyväisenä kulkenut uusien ihmisten mukana.
Tämä Koiraihminen oli sitten soittanut toiselle Koiraihmiselle joka oli laittanut Zarasta otetut kuvat facebookkiin. Sen jälkeen eka Koiraihminen oli soittanut vielä Kuivaniemen koirahoitolaan että tämmöinen on löytynyt. Ja sen jälkeen alkanut vielä miettiin, kenellä olisi tämmöinen sessu (tässä kylässä parsoneita ei taida olla kuin kaksi!). Lopulta hänen miehensä oli todennut meidän Makella olevan tämmöisiä. No ei muutakuin Zara taas autoon ja autolla meidän pihaan. Meillä äiti ja isä oli juuri ajaneet pihaan ja katsoivat ihmeissään kuinka vieras auto ajaa pihaan ja Sarkkinen istuu kyydissä!


Huh huh. Loppu hyvin ja kaikki hyvin. 


Ja mikä se tarinan opetus oli? Töiden jälkeen ajoin ensimmäisenä Mustiin&Mirriin ja ostin koko sakille pannat ja tunnistuslaatat. Ne roikkukoot noiden kauloissa tästä lähin 24/7. Tämäkin tarina olisi ollut puolet lyhyempi ja puolet pelottavampi jos Zaralla olisi ollut laatta pannassa... 


Jos tässä jotain hyvääkin tapahtui niin se oli upean Koiraihmisen tapaaminen :) näitä molempia auttajia kävin kiittämässä kukkakimpun kera. Ihanaa että tässäkin kylässä on olemassa tuollaisia ihmisiä, jotka viitsivät pitää huolta toisen koirasta. 
SUPER ISO KIITOS!

Menoa...

Zara, Sulo ja Mimmi kotikuistilla

Mamma juoksuttaa poikaansa

Sisarrukset :) Vasemmalla Sulo ja oikealla Hippu

Hippu-kasvatti kävi kylässä viime perjantaina. Sisarrukset malttoi hetkeksi pysähtyä poseraamaan riehumisen keskellä :) 

Sulo ja tottelematon lelu!

Ajojahti.. Jänis ja ajokoirat perässä.. Zara, Sulo, Hippu ja Mimmi

Zara on viime aikoina innostunut juoksuttamaan Suloa pihalla. Nyt se villitsi koko lapukkakolmikon mukaan ajojahtiin! Oli vähän turhankin kauhistuttavaa katsella kun Zara mutkitteli ja juoksi minkä jaloistaan pääsi ettei isommat saa kiinni! Välillä mustalaiset yritti saartaa pientä valkoista joka puolelta mutta kätevästi Zara luikahti niiltä aina karkuun ;) Olihan ne mielissään!


Suunniteltiin Hippun Jennin ja Alman Ritvan kanssa että mennään porukalla lenkille tässä joku ilta; onko muita innokkaita lähteen mukaan? ;)

Peikkolauma 6 kk!

Suuren suuret synttärionnittelut Mimmin pennuille!!! 
Pennut tänään siis jo 6 kuukautisia! 


Ajatella että kuusi kuukautta sitten tähän aikaan kaikki pennut oli jo putkahtaneet maailmaan. Huh huh, olihan sekin homma. Muistia verestääkseen voisi lukea blogimerkinnän siltä illalta - vai seuraavana päivänäkö sitä jaksoin vasta kirjoitella. 


Kuusi kuukautta on mennyt kyllä yhdessä hujauksessa. Vaikka paljon tähänkin aikaan on ehtinyt mahtua.. Pentujen syntymän jälkeen ainoa päällimmäinen muistikuva meinaa vieläkin olla se Väsymys. Löysin yksi päivä keittiönkaapista videokameran, jonka isäni erehtyi antamaan lainaan silloin kun pennut oli vielä täällä - eipä ole saanut sitä vieläkään takaisin.. Kamerassa oli pennuista monta pätkää; hitsiläinen olihan ne ihania :) Pitääpä koittaa josko videopätkiä saisi tännekin. 
Sulon pentuaika oli mahdottoman helppo. Ja niin kuulosti olevan muillakin kasvateilla. Meinaan siis sisäsiistiksi tulemista - en ota osaa muuhun "helppouteen" ;) Vaikka luovutusaikana paukkui yli 20 asteen pakkaset, se ei näyttänyt haittaavan ulos pissalle oppimista. 
Itse vaihdoin pitkän ja vakavan harkinnan jälkeen työpaikkaa huhtikuussa. Ihana työkaverit oli vaikea jättää, mutta uuden työn tuoma - ainakin vielä toistaiseksi? - stressivapaa elämä tuntuu nyt to-della hyvältä. Vaikka enemmän haasteita se tulee tuomaan. 
Suurin ja ikävin juttu koko keväässä oli tietty Tuulin kuolema. Pohjaton ikävä on päällimmäinen tunne, se tuskin lähtee koskaan. Kuolemisen lopputtomuus antoi taas muistutuksen itsestään! Paska homma. 
Sulon kanssa treenaaminen on ollut harmillisesti jäissä nyt parhaimman ajan.. Maaliskuussa huomasin Sulon ontuvan pikkaisen toista etustaan. Ensimmäinen ell ei löytänyt syytä, toisen ell:n luona otettiin röntgenet ja sitten epäiltiin kasvuhäiriötä! Helkkari. Toisella röntgen kerralla ontumisen syyksi todettiin pieni murtuma ranteessa, joka oli jo alkanut parantuun. Jätkä-parka oli tiukassa kiinnipidossa monta viikkoa. Jos tuosta ajasta jotain positiivista pitää sanoa, niin ainakin malttiharjoituksia tuli otettua! Jätkä joutui katsomaan kuinka muut juoksi ympärillä ;) Nyt on uskallettu antaa Sulon vähän jo irrotella, jalka näyttää kestävän. Eiköhän tässä päästä kohta reenaileen kunnolla! 


Nyt sitten kesää odottamaan. Itse ainakin toivon hieman rauhallisempaa seuraavaa puoli vuotta tähän taloon, tiedä sitten onko se mitenkään mahdollista tämän lauman kanssa.. 
--Muistellaanpa vielä parin kuvan voimin pentuaikaa... Tuleeko jollain jo pentukuume?  

Penskat noin 5 viikkoisia

Yritys saada räkäinen kasvattaja ja kaikki pennut samaan kuvaan
- on ne kaikki siinä ;)

Surullista elämää...

Kovinkaan iloista elämää ei ole meidän talossa viime viikkoina eletty. Sekalaisia tunteita; välillä on itketty, välillä vähän naurettu, ihmetelty hiljaisuutta ja rauhallisuutta...
Talossa on Tuulin kokoinen aukko...


Elämä meillä on jotenkin tasaantunut kun Tuppuraista ei enää ole. Miten niin pieni koira saattoikin vaikuttaa meidän joka päiväiseen elämään niin paljon?! 
Eka päivinä tuntui hirveältä tulla kotia - ennen kun Tuulin räkytys kuului pihalle asti. Silloin se vitutti, koska huuto oli niin helvetinmoista. Nykyisin olen kiitollinen kun Zara haukkuu ja huolestun välittömästi jos mitään ei kuulu! 
Aamut on ollut yhtä ihmettelyä! Vannon että heräsin Tuulin aikana joka ikinen aamu kello 6  - niin arkena kuin viikonloppuisin. Sulon tulon myötä ajattelin et se siellä vikisee ulos, mutta nyt olen todennut, että se oli aina Tuuli. Vähän niin kuin tyyliin "Hrrrätyyyyys kaikki, äiskä ja iskä, aletaan hommaan!!!", ettei mitään vaan jää päivästä kokematta... Täysillä aamusta asti. Nykyisin koisitaan viikonloppuisin jopa puoli 9 asti koko perhe. 
Meillä on keittiössä tietty järjestys missä kunkin koiran ruokakuppi on... Ensimmäisinä päivinä mentiin vanhan järjestyksen mukaan, kunnes siirsin Sulon kupin Tuulin paikalle. Jätkä yleensä ryntää kupillensa heti, mutta nyt heittikin perseen kenttään ja katteli pää kallellaan et "hitsi, enhän mä saa koskea kuppiin kun se on tossa, Tuuli on sanonu niin" - lievästi sanottuna repesin taas itkemään... 
Itkeminen olikin joka päivästä ekat viikot. Tsiisus mun silmät oli jo melkein muurautumassa kiinni... Kyllä oli uusillä työkavereilla ihmettelemistä (kun en pystynyt puhumaan asiasta niin jäi vähän niin kuin kertomatta).. Vieläkin tulee hetkiä jolloin itku tulee - ja tulee takuulla vielä monta kertaa. Tuulin tuhkat pitäisi hakea eläinlääkäriltä, hautapaikka pitäisi tehdä.. Ja ne kaikki miljoonat joka päiväiset muistutukset mun pikkuisesta taskukoirasta! Yhtäkkiä tulee joku sen hassu tapa mieleen ja sitten mennään... 


Entäs sitten muut koirat? Mimmihän meillä oli eläinlääkärillä mukana verensiirron vuoksi ja Mimmi Tuulin sai nähdäkin - tosin ei hirveästi välittänyt edes haistella. Varmaan senkin vuoksi että minä huusin jo kurkkusuorana, ja tunnelma oli todella synkkä. Eihän tuo prinsessa kestä semmoista... Zara oli ihmeissään ekat päivät ja selvästi etsi Tuulia, jotenkin raukka oli niin yksinäisen näköinen!
Jokainen yritti tavallansa lohduttaa kun aloin itkemään; Jos Mimmi oli vieressä, alkoi häntä paukuttaan ja mamma kömpi syliin asti. Jos Sulo tai Zara oli lähellä, Mimmi yleensä otti ja lähti omaan rauhaan - tyyliin "ei vitare tuo akka aloitti taas..." Mutta tämä siis jos ne kaks muuta oli lähellä hoitamassa homman! Zaran tapa oli nuolla kyyneleet naamalta - raukka on kyllästetty kyynelillä.. Ja Sulo.. No, Sulo on Sulo the höppänä. Eihän sitä tarvi kuin katsoa, niin alkaa hymyilyttään. 
Koirien kesken tilanne on rauhoittunut kun Tuulia ei enää ole. Tuntuu että Zara juoksee iloisemmin metsässä ja se voi Mimmin kanssa rauhassa tapella leluista - Tuulin tyyli kun oli "v***u, tänne se tai mä revin sulta pään irti!". Ei siinä paljoo heitelty keppejä ulkona.. Mimmi on löytänyt taas paikkansa olohuoneen sohvalta - yleensä se on hengaillut omissa oloissaan, nyt se retkottaa pitkin pituuttaan sohvalla! 
Sulo on reipastunut hirveästi! En tiedä voiko se johtua Tuulista, mutta Sulo on aristellut yhtä kaveriamme pikku pennusta asti, vaikka Jani käy meillä harvasen viikko. Mutta heti pääsiäisen jälkeen Sulo on mennyt moikkaan Jania rohkeesti ja yksi päivä jopa kellotteli selälleen Janin vieressä sohvalla! Omituinen juttu. 


Meillä oli Markon kanssa tapana puhua Tuulin "ajatuksia". Niitä korostimme Tuulin mukamas ärrä-vialla (sen alapurennan takia). Lisäksi puhetta höystettiin julmetulla kiroilulla, tyyliin "prrkele äiskä ja iskä!". Nykyisin kun oikein vituttaa ja itkettää, saatamme jatkaa Tuulin puhetta ja todeta: "prrrkele äiskä! nyt lopetat sen prun parrrkumisen ja lähdet ulosss! Liikeelle nainen!" 


-- Joo-o kuulostaa hullulta. Mutta ei siitä pikku pirusta osaa päästää vielä irti...


Näihin tunnelmiin... "prrrkele nyt ulos!"